Nyt on satokausi alkanut täysillä. Kaikki kypsyy ja vauhdilla. Tämä kesä on antanut tarpeeksi vettä ja aurinkoa sekä me olemme tehneet tarpeeksi töitä. Satoa menee ravintoloille ja myös opiskelijaryhmät ovat alkaneet käydä pellolla. Lisäksi peltokierroksista ovat myös muut kiinnostuneet. Nyt on pellon sesonki, ihana elokuu!

Tämä aamu aloitettiin keräämällä salaattisekoitusta. Meidän salanova salaatit eli punaiset ja vihreät tammenlehdet sekä pyöreälehtiset ja kähärät tyypit ovat valmiita pöytiin. Lisäksi sekoitukseen lisätään mitsunaa, pak choita, viinisuolaheinää, pinaattia sekä rukolaa, vähän sekoituksesta riippuen.  Tällä viikolla on lisäksi kerätty C-vitamiinipitoisia ja komeita lehtikaaleja, makeaa fenkolia, kesäisiä kesäkurpitsoita, sopivan kokoisia puna- ja raitajuuria, roosasipuleita, yrttejä, mehukkaita kyssäkaaleja ja syötäviä kukkia annoksia sekä pöytiä koristamaan. Vielä odotetaan maissien, savoijin kaalien, ruusukaalien, jättisipuleiden, sellerien, kurpitsoiden ja monien muiden kypsymistä. Avomaankurkkujen ja kurpitsoiden isojen lehtien alta jo pilkistää niiden kypsyvät hedelmät. Kukat ovat täynnä mehiläisiä ja kimalaisia. Monet ohikulkijat pysähtyvät ihmettelemään satoa, sen kauneutta sekä kasvun runsautta.

Tällä viikolla pellolla oli aamuisin luonnontuotteiden hyödyntämisen kurssin oppilaat. Ryhmä oli valveutunut ja kansainvälinen. Heidän kanssaan päästiin maistelemaan ja haistelemaan satoa sekä miettimään käyttötarkoitusta myös pientareiden villiyrteille. Lisäksi mietimme yhdessä ruokajärjestelmän kestävyyttä ja ruokaketjun läpinäkyvyyttä sekä kestävää kulutusta ja ruoan matkaa pellolta pöytään maapallon kantokyvyn rajoissa. Iltapäivät he loihtivat hienoja aterioita pellon antimista. Yksi ehdoton hittituote syntyi, se oli rakuunajäätelö. Lisäksi tulimme jälleen kerran siihen tulokseen, että kestävä ruokaketju on lyhyt, läpinäkyvä, paikallinen, luonnonmukainen ja vailla hävikkiä.

Ensi viikolla pystytämme näytemaalle QR-koodikyltit, joten satoa, eri vihanneksia ja tietoa viljelystä sekä lajeista on helppo tulla opettelemaan kierroksen lisäksi myös omalla puhelimella. Elokuun jatkuu intensiivinen sadonkorjuu, peltokierrosten kehittäminen sekä elon ja sadon runsaudesta nauttiminen. Kiitos kesälle. Tervetuloa Green City Farmille!

Please follow and like us:

Leave a Reply