KULTTUURI

Ruokakulttuurit sekoittuvat globaalissa maailmassa. Sitä tärkeämpää on vaalia myös maan omia perinteitä.
Jokamiehenoikeudet ja oikeus metsän antimiin ovat itsestäänselvyys suomalaiselle, mutta harvinaista muualla maailmassa.
Ruoka voi olla hyvä syy matkustaa, mutta eri maan ruokakulttuureihin voi helposti tutustua myös ympäristöystävällisesti kotoa käsin.

Ruokakulttuurit sekoittuvat keskenään

Kulttuurit ja ruokakulttuurit sekoittuvat globaalissa maailmassa. Italialainen, kiinalainen, japanilainen ja turkkilainen ruoka ovat myös Suomessa omaksuttu nopeasti osaksi arkea ja ovat helposti saatavilla. Sekoittumista on kuitenkin tapahtunut aina ja myös perinteiset ruokakulttuurit ovat muotoutuneet vuosisatojen aikana juuri sen alueen historian mukaiseksi.

Ravinto takaa kehollemme riittävästi energiaa ja ravintoaineita, mutta ruoka on kulttuurin luomaa ja muodostuu yhteisönsä historiasta, tavoista, vaikutteista ja ymmärryksestä, mikä on syötävää tai syömäkelvotonta.

Nykypäivänä muiden kulttuurien vaikutus on erityisen suuri, ja vaikutukset näkyvät arjessa. On mielenkiintoista kokeilla uusia makuja, mutta samalla on erityisen tärkeää vaalia maan omia perinteitä

Suomalainen ruokakulttuuri, mitä se on?

Mitä on suomalainen ruokakulttuuri? Pettuleipää, lihapullia, karjalanpaistia, rössypottua ja kalakukkoa? Korvapuusteja, rieskaa, lappapuuroa ja mummon mehua?

Perinteinen suomalainen ruokakulttuuri on sekoitus idän ja lännen vaikutteita, venäläisiä pataruokia ja kaalikeittoja sekä ruotsalaisia lihapullia ja sillejä — sekä metsiemme monipuolisia antimia

Kun mesopotaniassa viljeltiin jo viljaa, suomalaiset keräsivät metsistä kaiken, mitä söivät. Viljelystaito tuli Suomeen vasta 7000 vuotta myöhemmin, joten metsien vaikutus näkyy vielä tänäkin päivänä vahvana. Voimme olla ylpeitä jokamiehenoikeuksistamme ja taidoistamme hyödyntää metsien ja järvien antimia: marjoja, sieniä, erilaisia villikasveja ja -yrttejä, riistaeläimiä ja kaloja.

Suomalainen ruokakulttuurimme elää ja kehittyy koko ajan muuttuvassa maailmassa. Kestävän gastronomian hengessä on hauskaa yhdistää uusia vaikutteita perinteisiin ruoanvalmistustapoihimme.

Matkaan makujen vuoksi

Matkailu voi antaa aivan uusia kokemuksia, kun lähtee tutkimaan maailmaa makuelämysten kautta. Makumatkailu sen eri muodoissa antaa uuden perspektiivin tutustua eri maiden kulttuuriin, historiaan ja ruokakulttuuriin.

Aina ei tarvitse lähteä itse maahan, vaan eri maiden kulttuuriin voi tutustua myös kotimaassaan ruoan kautta, joko omassa keittiössä tai ravintoloissa. Ruoan valmistustavat ovat iso osa ruokakulttuuria ja niiden ymmärtäminen auttaa ymmärtämään itse maan tapoja.

Ilmastoystävällinen kotimaanmatkailu mahdollistaa tutustumisen myös pienempiin ja tuntemattomimpiin paikkakuntiin, ruoan pientuottajiin ja heidän tiloihinsa sekä alueen perinneruokiin.

KEKRINÄ JUHLITTIIN SADONKORJUUTA JA UUDEN VUODEN ALKUA

Satokauden päättymistä on perinteisesti Suomessa juhlittu kekrin merkeissä. Lokakuussa vietetty kekri oli vuoden suurin juhla ja kestitykset saattoivat kestää monta päivää.  Uuden sadon ruokaa, tuoretta leipää, puuroa, juureksia, itse tehtyjä makkaroita ja lampaanpaistia ja olutta, oli runsaasti tarjolla, eikä kenellekään saanut jäädä nälkä. Näin varmistettiin hyvä sato myös seuraavalle vuodelle.

Herkuttelun lisäksi kekreissä leikittiin, laulettiin, pyörittiin piiriä ja kerrottiin tarinoita. Nuorilla oli tapana pukeutua kekripukeiksi ja kekrittäriksi ja kulkea talosta taloon kysellen, oliko vuoden työt todella saatu päätökseen esim. ”Onko jo pellavat keritty?”. Lisäksi tuohinaamariin tai aaveeksi pukeutuneet vieraat anelivat kestityksiä jekkujen uhalla.

Kekreissä juhlittiin paitsi sadonkorjuun päättymistä, myös vuoden vaihtumista. Erilaiset uuden vuoden onnea tuovat taiat olivat tavallisia. Esi-isien henkien uskottiin olevan kekrinä liikenteessä ja heidät pidettiin tyytyväisinä, jotta he suojelisivat maitaan myös tulevana vuonna. Esi-isille katettiin ruuat pöytään ja heille lämmitettiin jopa sauna.

Monet kekriin liittyvät tavat siirtyivät Suomessa joulun tai halloweenin viettoon. Kekripukki muuttui joulupukiksi, joka kyseli kilttien lapsien perään, tai kummitukseksi, joka kiersi taloja sanoen ”karkki tai kepponen”.

Teksti: Terhi Suvilehto

Lähteet ja lisää luettavaa:

  1. Sillanpää M. 2000. Happamasta makeaan –Suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin kehitys. Gummerus.
  2. Mäkelä J., Palojoki P., Sillanpää M. Ruisleivästä pestoon –Näkökulmia muuttuvaan ruokakulttuuriin. WSOY. 2003
  3. Mäkelä J. Hyvä ruoka ja paha ruoka. ”Teoksessa”: 2000-luvun elämä. Gaudeamus. 2000.
  4. Talonpoikaiskulttuurisäätiö. Kekrisivusto. http://www.kekri.fi/